Kai Sorto

Perussuomalaiset

Kirjoituksia

Koulujen sisäilmaongelmien kanssa riittää töitä – vielä koronan jälkeenkin

KOULUTYÖ alkoi Turun lukioissa, peruskoulussa ja esiopetuksessa lähiopetuksena 12. elokuuta. Koronasta johtuen useita kouluja on jouduttu syksyn aikana jälleen sulkemaan ja oppilaat siirtämään etäopetukseen eri pituisiksi ajoiksi. On täysin ymmärrettävää, […]

Lue lisää
Oppivelvollisuutta ikä kaikki?

NUORISON on voitava hyvin, jotta heillä on edellytykset kasvaa ja kokeilla siipiään. On kuitenkin arvioitu, että nuorten syrjäytyminen on yksi Suomen suurimmista ongelmista. Tutkimusten mukaan nuorten päihde-, mielenterveys- ja ylivelkaantumisongelmat […]

Lue lisää
Sisäilma ja maahanmuutto haasteina kouluissa

YKSI AIHE on puhututtanut Turun kasvatus- ja opetuslautakunnassa viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana enemmän kuin mikään muu: sisäilmaongelmat. Lausteen koulu suljettiin sisäilmaongelmien vuoksi alkuvuodesta ja kaiken kaikkiaan lähes tuhat […]

Lue lisää
Lauste tarvitsee oman koulunsa

YKSI AIHE on puhututtanut Turun kasvatus- ja opetuslautakunnassa viimeisen 1,5 vuoden aikana enemmän kuin mikään muu: sisäilmaongelmat. Yhä uudestaan lautakunnan tietoon tulee kouluja, joiden sisäilmaongelmista ei ole virallisesti tiedetty mitään, […]

Lue lisää
Puheenjohtajan tervehdys

PERUSSUOMALAISTEN paikallisyhdistys aktivoitui Turussa alkuvuodesta 1996, mutta yhdistysrekisteriin Turun Perussuomalaiset ry merkittiin vasta 17.1.1997. Laskutavasta riippumatta takana on yli 20 vuotta yhdistystoimintaa. Perimätiedon mukaan yhdistyksemme ensimmäinen vuosikymmen meni harjoiteltaessa: toiminta […]

Lue lisää
Lasten kanssa työskentelevien rikostausta selvitettävä aina

EDUSKUNTA alkoi syysistuntokauden alussa käsitellä lakia lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä. Vaikka lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä henkilöiltä on vuodesta 2003 alkaen vaadittu rikosrekisteriotteen esittämistä työnantajalle, laki ei edellytä rikosrekisteriotteen […]

Lue lisää
Veikkausliigan politikointi ihmetyttää

MONIEN katsojien hämmästykseksi jalkapallon Veikkausliiga otti hiljattain näyttävästi osaa Seta ry:n järjestämään pride-viikkoon, järjestämällä ”homofobian vastaisen kierroksen” kaikilla ottelupaikkakunnilla 29.–30. kesäkuuta. On herännyt kysymyksiä siitä, kuinka vapaaehtoista liigan osallistuminen pride-viikkoon […]

Lue lisää
Sote-uudistus ajaa kohti jäävuorta

PÄÄMINISTERI SIPILÄ antoi eilen eduskunnalle ilmoituksen sote-uudistuksen viivästymisestä vuodella. Ilmoitus ei tullut yllätyksenä, sillä uudistus on kulkenut kriisistä toiseen jo 12 vuoden ajan. Jos jostakin löytyisi vielä ihminen, jonka päätä […]

Lue lisää
Koulukoirat avuksi myös Turussa

KOIRA on ihmisen paras ystävä, jota voidaan koulutettuna käyttää apuna arviolta yli 30 erilaisessa ammatissa. Koirien vaikutusta myös erityislapsiin on tutkittu: koira-avusteisen pedagogiikan avulla on saatu hyviä tuloksia mm. autististen […]

Lue lisää
Vappupuhe Turussa 1.5.2018

MIKÄ EROTTAA perussuomalaiset kaikista muista puolueista? Olen itse äänestänyt perussuomalaisia ensimmäistä kertaa vuoden 2004 eurovaaleissa ja olen näiden 14 vuoden aikana pohtinyt silloin tällöin meidän puolueen syvintä olemusta, ja sitä […]

Lue lisää

Kai Sorto

kai.sorto@turku.fi
050 466 1684
crossmenu linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram